Tulejo motivaatio!
Tyhjää on. Niin paperilla kuin päässäkin. Koko kesänä en ole saanut raapustettua sanaakaan, en edes editoitua olemassa olevaa kässäriä. Siis sitä kässäriä, jota minun olisi tarkoitus alkaa työstää Kriittisen korkeakoulun kirjoittajalinjalla ensi kuun alusta lähtien.
Niin, pääsin sisään. Kuka olisi uskonut, oikeasti? No, ilmeisesti en ainakaan minä, koska en ollut budjetoinut tälle kirjoitusharrastukselleni kuin korkeintaan 100e/v, tai mitä työväenopiston kirjoituskurssi nyt maksaakaan. Ja nyt pitäisi jostain repäistä 12-kertainen summa. Oi, kyllä - yksi vuosi Kriittisessä maksaa hemaiset 1 200 euroa! Pitää varmaan ottaa iltatyö. Vaan missäpä välissä sitä sitten ehtii enää kirjoittaa senkään vertaa kuin tähän asti...
Aion kuitenkin mennä Kriittiseen, ainakin täksi syksyksi. Katsotaan sitten, saavatko opettajat niin suuria ihmeitä aikaan, että kannattaisi maksaa toinen mokoma vielä keväästäkin. Mutta ennen kuin maksan heille hirveän paljon rahaa ja jätän perheeni heitteille - koska opetusta on joka lauantai ja sunnuntai - jostain pitäisi vielä löytää yksi olennaisen tärkeä asia: motivaatio.
Jostain syystä olen päässyt putoamaan jälleen kerran melkoisen syvälle omaan kirjoittajan kuoppaani. Uskoa itseen ja omaan tekstiin ei ole yhtään, lainkaan, nada. Yritin tänäänkin avata tiedoston ja herran isä, mitä kuraa sieltä paljastuikaan! Miten olen koskaan voinut kuvitella, että yksikään kustantaja voisi kiinnostua moisesta sonnasta! Hävetti niin että pernasta otti.
Yhtään uutta hylkäystä ei siis ole tullut, kustantamoiden lomat kaiketi vielä jatkuvat. Laskujeni mukaan olen lähettänyt kässärini kuuteen kustantamoon, joista kaksi on jo ystävällisesti näyttänyt minulle paikkani. Yksi ei käsittääkseni edes ilmoita, jos käsis ei kiinnosta, eli kolme hylsyä pitäisi vielä olla tulossa. Pelottaa, että niitä alkaa putoilla heti syyskuun tullen. Ja siinä sitä pitäisi sitten istua reippaana kirjoittajakoulussa, kun hylkäyksiä puskee ovista ja ikkunoista.
Jep, se motivaatio. Jostain se pitäisi kaivaa ja äkkiä. Ehkä pitäisi kirjoittaa jotain uutta, lyhyttä ja helppoa, ihan vain jotta kokisi tuottaneensa edes jotain, pystyvänsä edes johonkin. Tai kokeilla jotain ihan eri genreä, jopa ihan perinteistä psykologista romaania (tai novellia), rikkoa kaava jollain tapaa. Koska aina välillä mietin, johtuuko kustannuskynnyksen korkeus minun kohdallani enemmän valitsemistani aiheista ja genrestä kuin varsinaisesti kyvyistäni kirjoittajana. Että jos vain osaisin innostua jostain myyvemmästä, valtavirtaisemmasta, niin ehkäpä ne kustantamon ovet sittenkin aukenisivat. Tai sitten ei (ks. em. kura ja sonta).
Tulejo motivaatio!
Ei, ei mitään. Taikuus ei toimi. Typerä Harry Potter.
Niin, pääsin sisään. Kuka olisi uskonut, oikeasti? No, ilmeisesti en ainakaan minä, koska en ollut budjetoinut tälle kirjoitusharrastukselleni kuin korkeintaan 100e/v, tai mitä työväenopiston kirjoituskurssi nyt maksaakaan. Ja nyt pitäisi jostain repäistä 12-kertainen summa. Oi, kyllä - yksi vuosi Kriittisessä maksaa hemaiset 1 200 euroa! Pitää varmaan ottaa iltatyö. Vaan missäpä välissä sitä sitten ehtii enää kirjoittaa senkään vertaa kuin tähän asti...
Aion kuitenkin mennä Kriittiseen, ainakin täksi syksyksi. Katsotaan sitten, saavatko opettajat niin suuria ihmeitä aikaan, että kannattaisi maksaa toinen mokoma vielä keväästäkin. Mutta ennen kuin maksan heille hirveän paljon rahaa ja jätän perheeni heitteille - koska opetusta on joka lauantai ja sunnuntai - jostain pitäisi vielä löytää yksi olennaisen tärkeä asia: motivaatio.
Jostain syystä olen päässyt putoamaan jälleen kerran melkoisen syvälle omaan kirjoittajan kuoppaani. Uskoa itseen ja omaan tekstiin ei ole yhtään, lainkaan, nada. Yritin tänäänkin avata tiedoston ja herran isä, mitä kuraa sieltä paljastuikaan! Miten olen koskaan voinut kuvitella, että yksikään kustantaja voisi kiinnostua moisesta sonnasta! Hävetti niin että pernasta otti.
Yhtään uutta hylkäystä ei siis ole tullut, kustantamoiden lomat kaiketi vielä jatkuvat. Laskujeni mukaan olen lähettänyt kässärini kuuteen kustantamoon, joista kaksi on jo ystävällisesti näyttänyt minulle paikkani. Yksi ei käsittääkseni edes ilmoita, jos käsis ei kiinnosta, eli kolme hylsyä pitäisi vielä olla tulossa. Pelottaa, että niitä alkaa putoilla heti syyskuun tullen. Ja siinä sitä pitäisi sitten istua reippaana kirjoittajakoulussa, kun hylkäyksiä puskee ovista ja ikkunoista.
Jep, se motivaatio. Jostain se pitäisi kaivaa ja äkkiä. Ehkä pitäisi kirjoittaa jotain uutta, lyhyttä ja helppoa, ihan vain jotta kokisi tuottaneensa edes jotain, pystyvänsä edes johonkin. Tai kokeilla jotain ihan eri genreä, jopa ihan perinteistä psykologista romaania (tai novellia), rikkoa kaava jollain tapaa. Koska aina välillä mietin, johtuuko kustannuskynnyksen korkeus minun kohdallani enemmän valitsemistani aiheista ja genrestä kuin varsinaisesti kyvyistäni kirjoittajana. Että jos vain osaisin innostua jostain myyvemmästä, valtavirtaisemmasta, niin ehkäpä ne kustantamon ovet sittenkin aukenisivat. Tai sitten ei (ks. em. kura ja sonta).
Tulejo motivaatio!
Ei, ei mitään. Taikuus ei toimi. Typerä Harry Potter.
Kommentit
Lähetä kommentti